Toinen hieman isompi ostokseni on MCM:n laukku. Kyseinen merkki on vasta tullut Helsingin Stockmannille myyntiin ja tätä laukkua oli vaan kaksi kappaletta, tottakai niitä tulee ihan varmasti lisää kun niitä ostetaan. Olin kuitenkin itse ensimmäinen joka tämän kyseisen laukun osti ja olo oli samalla ihan mahtava ja outo. Koska ihmettelin että miksi muut eivät ole ostaneet kyseistä merkkiä ja laukkua koska se on niin ihana.
Tämän laukun mukana tuli tuommoinen pienempi laukku, jota voi pitää laukun sisällä tai sitten irrottaa pois ja pitää omana pienempänä laukkuna. Niinkuin moni varmaan huomaa malli on hieman ja siis paljon LV:n tyyliä, josta pidin tässä todella paljon. Kuitenkin tahdoin enemmän tämän kyseisen laukun kuin itse LV:n. Ihastuin kyseiseen merkkiin vasta hetki sitten ja täytyy sanoa että olen aivan myyty kun sen sain omakseni. Laukun kantohihnat ja koriste reunat ovat nahkaa, muuten laukku on kokonaan kangasta, joka on käsitelty nahan näköiseksi ja laatu on todella hyvä. Pienet kultaiset koriste ´napit´ ovat kullattuja, mutta eivät kokonaan kultaa. Laukun vuori oli saanut innostusta avaruus teemasta ja kyseinen merkki on siis alunperin Saksalainen, mutta nykyään Korealaisten omistuksessa. Ja koko laukkun on mahdollista kääntää toisinpäin, jolloin vuoripuoli näkyy ulospäin. Pidän tästä ominaisuudesta paljon, vaikkakin en itse pakosti tule tätä koskaan kääntämään, koska rakastan päälipuolen kuosia. Näiden ostosten jälkeen en kyllä pitkään aikaan pääse shoppailemaan, mutta en usko että tarvetta edes olisi xD .